lauantai 29. maaliskuuta 2014

Epäonnistuneet osa 2. Bounty

Oon nyt tehnyt kinderpiirakkaa sekä  kahdella eri tavalla twixejä kotona. Seuraavana vuorossa oli kokeilla Bountyja. Eli suklaapatukoita joissa on kookosta sisällä. Ei taaskaan mennyt putkeen. En tiedä oliko ohjeeseen merkattu liian pieni vuoka vai missä vika, mutta  minulla piirakasta tuli todella paksu. 


 photo 52a49f42-152d-4f9f-bff4-2c02004cbdb5_zps2585926b.jpg

Piirakasta paloja leikattaessa paloista ei saanut tehtyä kovin pieniä, vaikka piirakka oli niin makeaa että olisi sitä vaatinut.  Piirakan pohja oli kevyt ja päällinen raskas joten palat kaatuilivat :D

 photo 5e2140fe-3c49-4102-9c46-64efc22566b0_zpsc7bc2888.jpg


Hyvä idea mutta epäonnistunut toteutus :D en sitten tiedä oliko vika leipojassa vai ohjeessa, mutta kookoskreemiä voisi kyllä käyttää joskus toiste, esimerkiksi kakun päällysteenä?

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Vanhoja uusiks.

Oon nyt leiponut vanhoja reseptejä hieman uusiksi. Kertokaa mulle uusia tälläsiä jänniä reseptejä :D seuraavaksi aattelin kokeilla valkosuklaamutakakkua, voikohan sinne laittaa jostain muusta suklaasta sattumia?

Ensin tein kaurakolapaloja. Viimeksi laitoin päälle tummaa suklaata ja tällä kertaa maitosuklaata. Tumma suklaa vie kyllä näissä omasta mielestäni voiton.


 photo 1299585a-bc4d-4a9b-ab86-b6f8c3e9f009_zps747d3226.jpg

Sitten leivoin uudestaan valkosuklaadominobrownieita. Ostin minttudominoja ja laitoin kolme maustemittaa piparminttu uutetta (?), mutta eipä näissä minttu erityisen paljoa maistunut. Eli jatkossa voi ostaa ihan vain normi dominoja.


 photo 1622e4c5-3243-4e04-a258-f6ba4aef2039_zps768947ff.jpg

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Epäonnistuneet leipomukset osa 1.

Lauantain kunniaksi ensimmäinen osa näitä ei niin onnistuneita leivonnaisia. Loput ei ehkä oo niin epäonnistuneita kun tää, mutta ei se mitää :) Elikkä oli kiva uusi keksiohje, murotaikinaa jonka välissä marenkia? Kuullostaa hyvältä eikö? No toteutus oli vähän muuta.  Näin kävi:


 photo 8ab4f1fd-0474-404a-927b-ac82ee8e5e16_zps238151be.jpg

1. Kaulitse kylmä murotaikina levyksi :  Taikina oli kylmää, eli ei kauliintunut. Sitten lämpeni kun kaulitsin niin kauliintui pöytään kiinni :D 
2. Levitä marenkitahna levylle ja rullaa. Tuli tosi hienot rullat.


 photo 5f6c9bab-71a6-42c5-b475-8364596f0d51_zps1c9c2a89.jpg

3. leikkaa ohuiksi paloiksi : ei oikeen saanut ohuita paloja kun hajosi käsiin.. 

 photo 39504697-48ea-465d-a26e-dd8a7cc040c4_zps68b25da7.jpg
Mut onhan ne nyt ihan nättejä kun oikeen asettelee :D maistuu tosin pelkältä voilta..

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Mantelivalkosuklaa-muffinsit

Kerään picasan syvyyksistä kuvia epäonnistuneista leivoksista, kattoo jos niistä sais kasattua postauksen :D Kuitenkin nyt vielä onnistuneita leipomuksia. Leivottiin viimme viikonloppuna kaverin kanssa muffinseja aamupalaks. Näihin tuli  valkosuklaata ja mantelirouhetta. Mantelirouhe ei kyllä maistunut niin hyvin kuin olisi toivonut. Tai sitten en flunssaltani maistanut. Ja tottakai paikalla oli kissakaveri joka auttoi <3  Kuvat on kovin pääsiäismäisiä ja miksipä nää ei sopis vaikka pääsiäiseenki!


 photo 5234597a-1f13-4cff-b420-7ed2de9d4c38_zpsb3c1c642.jpg

Mantelivalkosuklaa muffinsit

reilu 3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl sokeria
1/2 tl suolaa
2 kananmunaa
1dl öljyä
1 dl maitoa
1/2 dl maitorahkaa/maustamatonta jogurttia
180 g valkosuklaata ( osa taikinaan rouheena, osa suklaayllätykseksi)
reilu 1 dl mantelirouhetta.
  1. sekoita kuivat aineet keskenään, lisää  sitten kananmunat, sekoita. Lisää öljy ja maito, sekoita. Lisää lopuksi maitorahka ja pilkotut suklaat ja mantelit. ( Ostetiin 3kpl 100g levyä ja 180 g pääty jopa taikinaan asti.. ihan riittävästi kuitenkin! )
  2. Annostele muffinsivuokiin. Laita jokaiseen vuokaan ensin hieman taikinaa, jonka jälkeen  puolikas suklaanpala ja lisää täytettä päälle.
  3. paista 175 asteessa n.13 minuuttia
Ja ihana Joosuakin halus maistaa, joten haisi vissiin aika hyviltä? 

 photo 314ab3b8-ea74-45b2-8742-1d8055f76539_zpsbb69364c.jpg

 photo 56920940-df20-41a3-b217-d7560164e78e_zps956326b6.jpg

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Gouda-Kinkku-Pähkinä piirakka

Hei, lukeeko tätä vielä joku? :D ittellä vähän motivaatio olla hukassa. Oon tehnyt uudestaan vaan kaikkia samoja herkkuja ni tuntuu ettei oo mistään kirjotettavaa, tai sit jotku jutut on epäonnistunu, pitäiskö tehä niistä joku juttu? Sellanen että nämä eivät onnistu? :D 
No kuitenkin, tässä tupareilta jemmassa ollu resepti. Ainaisen kinkkupiirakan sijasta tein tällaista piirakkaa. Pähkinät rouskui kivasti piirakassa:)
 photo f8d04ba1-03fe-46e6-a082-f8f281dc2d5e_zpsd9e1def2.jpg

Gouda-Kinkku-Pähkinä piirakka

Pohja:


4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl Goudajuustoraastetta
150 g voita
1/2 dl kylmää vettä

Täyte:

1 ruokalusikallinen sipuliruohetta
5 dl goudajuustoraasteta
100-200 g kinkkusuikaleita
2 1/2 dl kolmen juuston ruokakermaa
2 munaa
1 tl mustapippuria
1/2 tl muskottipähkinäjauhoa
3 dl saksanpähkinöitä.  

  1. Yhdistä jauhot ja juustoraaste kulhossa. Nypi sekaisin voin kanssa. Lisää vesi ja painele voideltuun pyöreään piirakkavuokaan. Taikinaa tulee olla pohjalla ja reunoilla.
  2. Liota sipulirouhe 3 ruokalusikalliseen vettä.  Sekoita kaikki aineet kulhossa ja kaada täyte pohjan päälle.
  3.  Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Porkkanakakku NAM

Äiti toivoi jouluksi porkkanakakkua niin sitähän äiti sai. En ole aikoihin tehnyt porkkanakakkua ja kaverikin pyysi parempaa porkkanakakun reseptiä, joten tässä olisi. Aivan herkkua. Tein poikakaverin valmistujaiskahveillekkin tästä pienemmän version, pyöreään kakkuvuokaan.

 photo 612f1cf8-46a3-4ff6-90a5-48a044968062_zpsb317453b.jpg

Pellillinen Porkkanakakkua

6 munaa
6 dl sokeria
6 dl jauhoja
4 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
6 tl kanelia
9 dl porkkanaraastetta
300 g sulatettua voita

Kuorrutus:

200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g voita
3 dl tomusokeria
  1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
  2. Sekoita jauhot keskenään, raasta porkkanat, sulata voi
  3. Lisää munasokeri seokseen vuorotellen porkkanoita, jauhoja ja voita. Sekoita varovasti
  4. Kaada pellille ja paista 200 asteessa noin 1h. Porkkanakakku saa jäädä kosteaksi!
  5. Anna kakun jäähtyä. 
  6. Valmista kuorrutus.  Vatkaa  tuorejuusto ja huoneenlämpöinen voi sekaisin. Lisää tomusokeri ja levitä pohjan päälle. Koristele esimerkiksi mantelirouheella.
 photo fa8d4f2f-11ad-488e-a238-2a91e07b02df_zpsd37bce5c.jpg

Porkkanakakku kakkuvuuassa

Puolita aineet ja paista  175 asteessa noin 40 minuuttia.
Kuorrutuksen voi puolittaa, mutta itse en jaksanut vaan tein saman satsin ja levitin sivuillekkin ja loput laitoin rasiaan jos joku haluaa enemmän :D 
Sydän on tehty leikkaamalla muotti foliosta ja sirottelemalla kanelia.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Uus lemppari sämpylä resepti!

Heippa ja sunnuntaita! Täällä parannutaan pikku hiljaa inhottavasta nuhasta. Väsäsin viimme viikolla supereita sämpylöitä. Näistä tuli niin hyviä! Nää maistui vielä seuraavanaki päivänä hyviltä, eikä liian kuivilta. Paras resepti siis! Laitoin näihin unikonsiemeniä (löytyy maustehyllyltä purkista)  ja hasselpähkinäjauhtta. Hasselpähkinä ei kyllä maistunu paljoakaan, joten ens kerralla pitää laittaa enemmän.


 photo 9dd68532-ef0c-4026-ba63-5deb7c59f9bf_zps2c1f3676.jpg

Sämpylät

5 dl maitoa
1 ps kuivahiivaa
50 g voita
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
10-11 dl jauhoja
  1. Lämmitä maito mikrossa n.+40 asteeseen. 
  2. Sekoita kulhossa kuivahiivaa ja 1 dl jauhoja. Lisää maito.
  3. Lisää suola ja sokeri sekä loput jauhoista.
  4. Sulata voi mikrossa ja vaivaa taikinaan.
  5. Lisää makua, itse laitoin n.1 rkl unikonsiemeniä ja 1/2 rkl  hasselpähkinäjauhetta
  6. Anna nousta 30 minuuttia, muotoile sämpylöiksi ja anna kohota 20 minuuttia pellillä
  7. Voitele maidolla ja ripottele päälle unikonsiemeniä
  8. Paista n.10 minuuttia 225 asteessa.