sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Nougatmanteli-pallot

Halusin marianne konvehtien lisäksi jotain muutakin herkkua rasioihin joten tein  nougatpalloja. Alkuperäiseen ohjeeseen olisi kuulunut hasselpähkinärouhetta, mutta poikaystävä kävi kaupassa ja toi  hasselpähkinäjauhetta ( - samaa ainettahan se on? <3 ) Joten onneksi kaapista löytyi mantelirouhetta jolla sitten korvasin pähkinät.


 photo deda5bd1-af49-4b98-850c-bfd7a9b1897d_zpsc009de38.jpg

Nougatmanteli-pallot

3 dl kaurahiutaleita
1 dl mantelirouhetta
3/4 dl tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
125 g marabou dubbel nougattia
50g voita

Koristeluun

Tomusokeria
  1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
  2. Lisää huoneenlämpöinen voi ja nugaa
  3. Sekoita käsin massaksi ja pyörittele palloiksi.
  4. Pyörittele pallot tomusokerissa ja laita lautaselle/paperivuokiin jähmettymään
  5. Säilytä jääkaapissa.

torstai 26. joulukuuta 2013

marianne-tryffelit

Tein tänä vuonna joululahjaksi paljon syötäviä lahjoja. Niistä ensimmäisenä nyt mariannetryffelit. En ole ikinä ennen tehnyt mitään tälläisiä itse ja voin kertoa että massan käsittely oli hieman hankalaa. Joka paikka oli suklaassa! Maku onneks korvaa vaivan. 
 photo 0bde63b4-62c9-48f1-934d-683a63c8e299_zps19e82d48.jpg
Ei tullu otettua parempaa kuvaa, siinä ne kuitenkin matkaavat nougatpallojen kanssa kiivirasiassa kohti sukulaisten suita.

Mariannetryffelit

400g taloussuklaata
2 dl kermaa
2 tl voita
1 ps marianne crush

Koristeluun

Kaakaojauhetta
  1. Kiehauta kerma
  2. Lisää tummasuklaa paloina ja  sekoita kunnolla. Lisää voi
  3. Anna seoksen hieman jäähtyä ja lisää marianne crush.
  4. Laita seos pakkaseen jähmettymään.
  5. Ota lusikalla taikinasta osa ja pyöritä se palloksi käsin. Pyöritä vielä kaakaojauhossa
  6. Säilytä jääkaapissa.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulut!

Hyvää joulua! Tää joulu menee  lökäreissä sohvan pohjalla suklaarasian kanssa hyvässä seurassa, eli niinkuin kaikki joulut aina ennenkin. Ja lumiukko pitää herätä kattomaan !
Joulun jälkeen tänne eksyy reseptejä siitä mitä tänä vuonna tulikaan leivottua lahjaksi.

 photo 512ac445-3e10-49b0-a4a9-76f4b2c3e46c_zps450aa09c.jpg
Perhepotretti viimme joululta

 photo 34efd56a-d92b-462a-b2d7-ad8e514519f2_zpsc3590735.jpg
Leipurin joululahja


sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Kakkuja

Kun päätin perustaa oman leivontablogin, aloin selailemaan paljon myös muiden blogeja, ja voi luoja kun kaikilla on hienoja kakkuja! En jotenkin oo ikinä innostunut näpertämään kakkujen parissa ( vaikka kaiken muun parissa näperränkin) joten voin vain ihalla niitä jotka koristelevat kakkuja vaikka miten. Syy voi tosin olla että en oikein tykkää sokerimassasta jolla kakut yleensä kuorrutetaan.


Tässä kuitenkin jotain kuvia miltä minun tekemät kakut näyttävät. :p  

 photo e387db61-4b34-485b-9167-d87d74ee8252_zps1aa2c5cf.jpg
Mustikkatäytteinen kakku harjoitteluun



 photo b69d5bda-65f8-4a1c-b028-fe674c31f9ab_zpsef9787c2.jpg
Mangokookos-kakku synttäreilleni

 photo 318a555e-572e-4630-b3d4-7b6ae163dc47_zps148a0549.jpg
Mansikkavalkosuklaa-kakku pikkusiskolle

 photo 94d1773f-480f-4920-bac5-3294f624f518_zpsf4d0ab0b.jpg
Marjakakku synttäreilleni

 photo 2c479b26-f325-4cfc-8f96-0c914041189d_zps0223e726.jpg
Mansikkakerma-kakku 20-vuotissynttäreilleni

 photo 3a1681f5-8390-442b-a852-5ba5c64872bf_zps21ac1caf.jpg
Vadelmapätkis-kakku kaverin synttäreille

 photo 4d76f435-3e22-4121-b5fd-4ea3abe26cb6_zps56231a03.jpg
Jouluksi kakku.

 photo fe2cfe99-38fd-4513-a8d4-6981ab58b2d2_zps5d7f7363.jpg
Synttärikakku poikakaverille

Tosi UPEITA (...) eikö :DD 

tiistai 17. joulukuuta 2013

Twixit kotona

Poikakaveri ei syö suklaata, paitsi twixien muodossa. Päätin sitten kokeilla miten twixien väsääminen onnistuisi kotona.  Olin varma että oon blogannu tänne jo tän ohjeen mutta se oliki cookie dough. Tässä siis tämä! Päästiin muuten siihen lopputulokseen että kola-kaurapalat  vaalealla suklaalla on kaikista parasta. :)


 photo 1c340a5d-ca8b-4eba-a4c6-714f926fba78_zps46e19e82.jpg


Twixit

keksi:

100 g voita
3 rkl sokeria
vajaa 1 1/2 dl vehnäjauhoja
vähän yli 1 dl maizenaa

Karamellitäyte:

125 g voita
1 1/4 dl fariinisokeria
2 rkl hunajaa
1 tlk kondensoitua maitoa ( ei keitettyä)
1 rkl vaniljasokeria

Kuorrutus:

200g maitosuklaata
  1. Uuni 175 asteeseen.
  2. Sekoita voi ja sokeri sähkövatkaimella. Lisää jauhot. Levitä seos voideltuun ja jauhoitettuun vuokaan, vaihtoehtoisesti leivinpaperitettuun. Vuokana käy taas lasagnevuoka tai vähän pienempi.
  3. Paista pohjaa n. 25 minuuttia.
  4.  Laita kattilaan voi, fariinisokeri, hunaja ja kuumenna. Anna kiehua hiljaa n. 7 minuuttia. Nosta pois levyltä, lisää kondensoitu maito ja vaniljasokeri. 
  5. Kaada täyte keksipohjan päälle ja laita vielä uuniin 20 minuutiksi.
  6. Anna jäähtyä kunnolla, levitä päälle sulatettu suklaa ja leikkaa paloiksi kun suklaa jähmettynyt.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Inkiväärikeksit

Oon jotenkin hurahtanu inkivääriin. Nyt keksien muodossa. Tein tuplasatsin ja lisäsin toiseen puoliskaan myös kookoshiutaleita. Ne ei kyllä maistunu hirveen voimakkaasti inkiväärin maun alta.

 photo 7913ba04-ea1e-4f1d-81b2-47b5466fdc0c_zps20fa0bca.jpg

Inkiväärikeksit

100 g voita
1dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl tummaa siirappia
2 1/2 dl jauhoja
1/2 tl ruokasoodaa
1 tl inkiväärijauhetta

  1. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää  keskenään sekoitetut kuivat aineet ja siirappi.
  2. Muotoile taikinasta kolme pitkulaa ja paina ne litteiksi haarukalla.
  3. Paista 175 asteessa 15 minuuttia
  4. Leikkaa paloiksi kun keksit ovat hieman jäähtyneet.
  5. Mussuta sohvalla hyvän tv ohjelman ohella.
 photo 2469a8b8-cca4-416b-aee5-267be5229fcb_zps38dd966b.jpg

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kaurakola- palat

Kotitekoiset twixit on ollut meillä suosiossa. Tällä kertaa kokeilin vähän erilaista versiota, kaurapohjalla. Tykkäsin näistä enemmän kuin twixeistä, pohja ei oo niin raskas :)  Huomasin just etten oo kirjotellu tänne twixeistä ollenkaan :o pitääpä korjata virhe pian.


 photo 22b44e1d-54b7-4b11-903f-efde9e96b811_zps5b7ace9c.jpg

Kaurakolapalat

Kolatäyte:

50 g voita
1 1/2 dl vaaleaa siirappia
1 1/2 dl kuohukermaa

Pohja:

75 g voita sulatettuna
1/2 dl sokeria 
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1/2 tl leivinjauhetta

Kuorrutus:

175 g tummaa suklaata
Strösseleitä/ pähkinöitä

1. Valmista kolatäyte. Sulata voi kattilassa. Lisää kerma ja siirappi. Kiehauta ja anna kiehua noin 30 minuuttia.
 photo 3444baf8-fb3c-408e-b1c1-25d014a60c4c_zps4184627b.jpg

2. Kola on valmista kun tiputat sitä lasilliseen kylmää vettä ja siitä muodostuu pallo. 
3. Valmista pohja. Sulata voi ja sekoita kulhossa kaikki aineeet keskenään. 
4. Painele taikina 24x15cm (lasagne..) vuokaan ja paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.

 photo 1322b9e3-7930-4269-a9c7-e17dfed74f72_zpsaabe82ed.jpg
5. Kaada valmis kolaseos valmiin pohjan päälle ja laita jäähtymään.
6. Sulata suklaa ja levitä kinuskin päälle. Ripottele päälle jotain kivaa.
7. Leikkaa terävällä veitsellä pieniksi paloiksi.


 photo 7dd95883-25ed-416c-8129-2cabfab4847d_zpsd47586d1.jpg

8. Tarjoa!

 photo d377aaaa-89af-41b1-b885-65e49089bf39_zps4ca902ca.jpg

lauantai 7. joulukuuta 2013

Pienet toscakakut

Tein näitä ensimmäiseen harjoitteluuni viemisiksi viimmeisenä päivänä. Kaikki katosivat päivän aikana ja sain vielä käskyn tuoda reseptiä näytille. Toscakakut on hyviä napostelu paloja myös juhliin tai vaikka lahjaksi!


 photo ffbaa72b-5686-4499-947f-715f52dc81ab_zpse25b60a4.jpg


Pienet toscakakut:

Pohja:

200 g voita
1/2 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja

Tosca:

50 g manteleita
50 g voita
1/2 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl kuohukermaa
  1. Uuni 200 asteeseen.
  2. Sekoita voi, sokeri ja jauhot tasaiseksi taikinaksi. Voin tulee olla huoneenlämpöistä että onnistuu.
  3. Jaa taikina kahteen osaan. Leivo molemmista osista pitkula tanko. Jaa molemmat tangot 20 osaan. Pyörittele osista palloja ja  nosta ne pieniin muffinsivuokiin. Paina kolo jokaisen pallon päälle.
  4. Valmista toscatäyte.  Kuori ja rouhi mantelit. 
  5. Sekoita  kattilassa mantelirouhe, voi, sokeri, vehnäjauhot ja kerma. Lämmitä ja sekoita koko ajan. älä anna kiehua.  Jaa täyte pallojen päälle.
  6. Paista 12-14 minuuttia, kunnes tosca on saanut väriä.
 photo 5d8a0606-4a7f-43ae-b877-5a01556a6687_zpsb9e5c7d5.jpg

torstai 5. joulukuuta 2013

Vadelmainen juustokakku

Huh muutosta selvitty! Tällä hetkellä mulla on ekat ikinä tehdyt juustokakut jääkaapissa hyytymässä.. Ei mitään paineita, ne tulee vaan kaverin yo juhliin :D 
Tässä taas eka uunijuustokakku ikinä, se onnistui ( melkein) !
Ihana koko Suomi leipoo pyöri televisiossa ja yhdessä jaksossa tehtiin juustokakkuja. Äitillä oli yhteen väliin joku buumi ja joka juhlassa oli tarjolla hyydytettyjä juustokakkuja joten ne tuli jo korvista ulos.  Mailis teki ohjelmassa kuitenkin uunijuustokakun ja sitä halusin kokeilla! 
Oikeaan ohjeeseen olisi tullut myös appelsiinin kuorta mutta äiti oli unohtanut ostaa ja kysyi että eikö mandariini aja saman asian.. joten tässä nyt on pelkkää sitruunaa :D Hyvää oli, mutta en vieläkään tykkää hirveästi juustokakuista. 


 photo 75ee4ff0-2895-4e81-9b7c-8d505fdd00b3_zps221d4d61.jpg
pikkusisko valitti mun kuvien taustoista ja tunki tarjottimen kakun taakse..

Vadelmainen juustokakku

Pohja:

150 g digestive keksejä ( olisko ollu 11kpl)
100 g voita

täyte:

600 g tuorejuustoa
100 g ranskankermaa
2 tl raastettua sitruunan kuorta
2 1/4 dl sokeria
3 munaa 
3 rkl vehnäjauhoja 
1 dl vadelmia

päälle:

vadelmia
tomusokeria

1. Murskaa keksit kaulimella ja sekoita ne sulatetun voin kanssa.


 photo 67fb10dc-ca78-4e6f-b096-8e4b2e77ce85_zps58583c8d.jpg

2. Painele leivinpaperitetun irtopohjavuuan pohjalle. Käytin 24cm vuokaa.


 photo 23bd7241-3423-4eee-be50-cb4894cd68bd_zps552bb34c.jpg
3. Paista 170 asteessa noin 5 minuuttia
4. Sekoita keskenään tuorejuusto ja ranskankerma. Lisää sokeri ja sitruunan kuori sekä jauhot. Lisää munat yksi kerrallaan hyvin vatkaten.
5. Kaada puolet taikinasta pohjan päälle, laita vadelmat ja kaada loppu taikina.


 photo b5f3d808-05ad-4b81-b50d-dbdcb5c8de9c_zps5d7e43bd.jpg

6. Paista 170 asteessa noin 1 tunti.  Jos pinta alkaa tummua niin laita foliota päälle. Älä ylipaista! Itse poltin kakun reunat..
7. Leikkaa mahdollisesti poltetut reunat pois, korjaa tomusokerilla nätiksi ja koristele vadelmilla.
8. Syö! 
 photo f86a458d-f273-49b0-9323-d7319d95db0c_zps4c2985e3.jpg

perjantai 29. marraskuuta 2013

Vaahtokarkkipätkis-browniet

Aika jänniä :D ohje on pullahiireltä, mutta soveltelin sitä vähän itse :p Kaveri oli juuri 3kk vaihdossa ja kertoi kaivanneensa pätkiksiä. Pidettiin ylläri tervetuloa-bileet ja  leivoin sinne nämä. Vaahtokarkit oli harmillisesti väiskejä  koska S-marketti ei muita tarjonnut.
Tää ohje on sit täysin oma sähläys kun pätkikset ei tykänny sulaa, joten vähä säädin :D


 photo 49e5c3a9-423c-4e34-a88c-c1eb2423ab85_zpsc4fa454d.jpg


Pätkisvaahtis browniet

Pohja:

120 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
150 g pätkiksiä
2 1/2 dl jauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
( vähän maitoa)

Päälle:

90 g vaahtokarkkeja (väiskejä)
80 g suklaata


 photo 20e02009-bf91-4c6f-94b5-0c6185475b9f_zpsba146212.jpg

1. Sulata suklaa vesi hauteessa. Pätkikset ei sulanu vaan meni tahnaks, joten  sulatin kattilassa pikkasen voita ja sulattelin pätkiksiä sinne..Ei saa polttaa!
2. Vatkaa voi ja sokeri keskenään. Lisää kananmunat joukkoon kokoajan vatkaten. Lisää suklaasula ja  keskenään sekoitetut jauhot. 
3. Sekoita tasaiseksi. Tässä vaiheessa laitoin hieman maitoa? :D
4. Kaada taikina 15x20 vuokaan, voi olla isompiki. Vuoraa leivinpaperilla
5. Paista 175 asteessa 40 min.
6. Rouhi suklaa ja paloittele väiskit.  Levitä pohjan päälle ja paista vielä 5 minuuttia että vaahtikset sulaa.
7. Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi. Vaahtokarkki tahmaa ja jää kiinni joka paikkaan! Leikkasin märällä veitsellä niin helpotti vähän :D


 photo 651749c4-6d7a-4788-a31d-ebb68e5564ec_zps858368ce.jpg
tää oli aidosti nätein pala...

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Unikkosämpylät

Huomenta! Nyt ei kyllä alkuun oo mitään asiaa :D joten reseptiin:


Unikkosämpylät

5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
0,50 dl öljyä

2 dl  kaurahiutaleita
n. 9 dl jauhoja

Lisäksi:

kananmuna voiteluun
unikonsiemeniä päälle

 photo 0772d3aa-ba48-4456-bdbe-36a77505fb3c_zps52a9015a.jpg
  1.  Kuumenna vesi kädenlämpöiseksi.
  2.  Sekoita kuivahiiva desiin jauhoja.
  3. . Sekoita jauhohiivaseos veteen.
  4.  Lisää muut aineet.
  5.  Vaivaa taikinaa. Laita  tiskialtaaseen kuumaa vettä ja leivontakulho sinne kellumaan, liina päällä.
  6.  Muotoile sämpylöiksi. Anna sämpylöiden hetken kohota. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle unikonsiemeniä
  7. Paista 225 asteessa n.15minuuttia.
 photo 97fd85c2-77d0-4617-b759-6775be5acfa8_zpsf0ab666c.jpg

lauantai 23. marraskuuta 2013

Minttusuklaa-whoopiet

Tein koulumme hallituksen syyskokoukseen whoopieita kahdella eri täytteellä.
Whoopien pohjien ohjeen löydät täältä. Tein pohjataikinan kaksinkertaisena koska täytteitäkin oli kahta, mutta jos teet vain näitä minttusuklaa whoopieita, tee pohjataikina yksinkertaisena. :)


 photo 3e377a10-7138-43c3-a9e2-e5326974b1ad_zpsffaf98cf.jpg
kaksi päällimmäistä minttusuklaa täytteellä.

Minttusuklaatäyte: 

2 dl kuohukermaa
1 prk Marabou- tuorejuustoa
4 pätkistä

1. Vatkaa kerma
2. Sekoita joukkoon tuorejuusto
3. Pieni pätkikset pieniksi ja lisää joukkoon.
4. Pursota pohjan päälle ja paina toinen pohja kanneksi.

Tuli otettua tekovaihe kuviakin, joten tässä niitä:

 photo 483067f1-bda1-4252-b490-2884fd0e6112_zps9e9e781d.jpg  photo e9e08a32-2ebd-47c2-890a-9f4e0910a8a2_zps95c44045.jpg  photo db3c8525-24e3-4146-a759-e6536fbb9a54_zps037d5be3.jpg  photo a714613c-e008-4116-a68a-6111407dd754_zps6be24c60.jpg  photo 17202cb8-b6e5-4d99-a2d4-358429116851_zpse5ead1ad.jpg

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Appelsiini-teeleivät

Kaverilla oli  leivän leipomiset kesken kun piipahdin kylään ja sainkin maistaa tuotoksia. Appelsiinimehua leipään? Outoa mutta toimii :D Tein näitä itse vielä illallakin kun jäi himo... 

 photo e8872646-659c-44e5-8291-2b0b9c7177e0_zpse6ad8f8e.jpg


Appelsiini-teeleipä

5 dl kaurahiutaleita
5 dl vehnäjauhoja
5 tl leivinjauhetta
2 tl suolaa
2 rkl sokeria
100 g sulatettua voita
5 dl appelsiinimehua
  1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
  2. Lisää sulatettu voi ja appelsiini mehu.
  3. Sekoita tasaiseksi ja  levitä uunipellille leivinpaperin päälle. ( ei riitä ihan nurkkia myöten mutta levitä sillee tasasesti.) 
  4.  Paista 250 asteessa 10 minuuttia uunin keskitasolla.

 photo c9798cd8-e7e8-4d87-9c26-fa446fcc5c6d_zpsa09f9d55.jpg

lauantai 16. marraskuuta 2013

Toffeepulla

Nää nousi aivan varmasti dallaspullien ohi, ehkä jopa perus korvapuustienki! Tosi hyviä ja sainpa vihdoin käyttöä pullavuuillekkin :D Näitä saa ensi kuussa muuttoapu!


 photo 6bf16bc3-8fe1-4f3c-bd83-bcfc7b336d0e_zpsb7f2cefd.jpg

Pullataikina:

5 dl maitoa
1 1/2 dl sokeria
1 muna
1 rkl kaardemummaa
1 tl suolaa
2 ps kuivahiivaa
13-15 dl vehnäjauhoja
150g voita

Täyte:

Fariinisokeria
Pehmeää voita

Päälle: 

Muna voiteluun

1. Lämmitä maito mikrossa. Sekoita kulhossa muna, sokeri, kaardemumma ja suola. 
2. Sekoita kuivahiiva pieneen osaan jauhoista.
3. Kaada +42 asteinen maito  kulhoon ja lisää kuivahiiva jauhoseos.


 photo 79d1a480-ced8-41d1-8082-f284cc8540d7_zpsb907fe05.jpg

4. Sekoita ja lisää jauhoja.
5. Kun taikina on paksuuntunut, laita kädet taikinaan.
6. Vaivaa taikinaa ja lisää voi.
7. Taikina on hyvää kun se on vähän tarttuvaa mutta tuntuu että siitä voi leipoa. Jos laittaa liikaa jauhoja, tulee pullistakovia.


 photo aede6f80-3152-4f59-8cf2-fa16595d3d43_zps32084e7d.jpg

8. Laita taikina kohoamaan tiskialtaaseeen ja sekoita täyte. En mittaillut täytteitä, Laitoin vain voita sen verran kun oli ja lisäsin sitä mukaa fariinisokeria että seoksesta tuli nätin ruskeaa.

 photo e50e227f-c376-41f2-a9ae-3ede16a6bf74_zps6c2f2e77.jpg

9. Kauli taikinasta levy ja levitä levyn päälle  täytettä. Kääri levy rullalle ja leikkaa paloiksi. 
10. Nosta palat vuokiin, voitele kananmunalla  ja paista 225 asteessa 10-15 minuuttia


 photo be570ccc-d2cd-4905-a5fd-804b28d22133_zps05732c0e.jpg
.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

MansikkaBrita

Ennen Seinäjoelle muuttoa ja talouskoulua elin täydesssä pimennossa. En ollut kuullutkaan herkusta nimeltä Brita. Nyt kun tiedän mistä on kyse, levitän ilosanomaa joka paikkaan. Tää on niin hyvää!


 photo 4d8ac78e-0313-42e6-ad2b-5ff1f3a383bd_zps14ffa1ff.jpg


Britakakku

pohja:

125 g voita
1 dl sokeria
2 keltuaista ( säästä valkuiaiset!!)
1 1/2 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Marenki:

2 valkuista ( sanoinhan!)
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Lisäksi:

1 litra Mansikoita 
2 dl kuohukermaa
1/2 prk maitorahkaa
2 rkl sokeria

  1. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää keltuaiset hyvin vatkaten.
  2. Sekoita jauhot ja lisää ne seokseen vuorotellen maidon kanssa.
  3. Levitä taikina ohueksi kerrokseksi syvälle uunipellille.
  4. Valmista marenki. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää vähitellen sokerit joukkoon.
  5. Levitä varovasti pohjan päälle
  6. Uuniin! 175 astetta ja 20 minuuttia. Älä ylipaista!
  7. Valmista täyte. Pilko mansikat, vatkaa kerma. Sekoita kaikki yhteen. 
  8. Kun kakku on jäähtynyt, leikkaa pohja puoliksi. Nosta toinen puoli lautaselle ja lappaa päälle täyte. Nosta vielä toinen pohjan puoli päälle ja koristele.
 photo adbf5748-03c8-495f-a670-e4eb6d628c96_zpsad430a76.jpg



sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kaikkea mahdollista sisältävät omenanyytit

Ensinnäkin kaikille iseille hyvää isänpäivää! Me käytiin eilen iskän kanssa syömässä ja tänään olis vuorossa kahvittelua appiukolla. Mulla on joku ihme keksibuumi päällä, joten tosi yllättävästi viedään keksejä lahjaksi..  Niistä reseptiä myöhemmin. 
Nyt kuitenkin omenaisia nyyttejä. Näissä on ihan oikeasti vaikka ja mitä :D oli aika jänniä, jakaa varmasti mielipiteet. Mä tykkäsin mutta vähän turhan kova vaiva ja nää oli vähän tälläsiä kerralla syötäviä, en usko että pakastus onnistuisi ja  ei pysy kauaa hyvinä jos säilyttää. Mutta nättejä pöytään jos tulee vieraita :)


 photo 4d8414ed-50e9-4104-afbd-73fb6090a650_zps0e277b6f.jpg

Omenanyytit

pohja:

50 g voita
3 rkl sokeria
1 munankeltuainen
1 1/2 dl jauhoja

Täyte:

3 omenaa
3 dl vettä
3 rkl sokeria
1 dl rahkaa
1/2 sitruunan mehu ja kuori raastettuna
1/2- 1 tl kanelia

Koristeluun:

130 g mantelimassaa
1/2 dl mantelilastuja
1 rkl tomusokeria
  1. Uuni 200 asteeseen. Sekoita voi, sokeri, keltuainen ja jauhot taikinaksi. Jaa taikina 10 pieneen alumiini vuokaan. Paista ala tasolla noin 10 minuuttia.
  2. Kuori ja paloittele omenat pieniksi. Keitä sokerilla maustetussa vedessä pehmeäksi ja valuta siivilässä.
  3. Mausta rahka sitruunalla. Laita noin 2 tl sitruunarahkaa jokaiseen vuokaan pohjan päälle. Lusikoi päälle omenan palat. ja ripottele kanelia.
  4.  Raasta mantelimassa( Miksi taas?? se ei raastoudu!) ja lusikoi raastetta omenien päälle. Koristele mantelilastuilla
  5. Uuniin vielä noin 7 minuutiksi. 
  6.  Anna jäähtyä. Siivilöi päälle vielä tomusokeria. Säilytä kylmässä.
 photo 4aeae021-2afe-4c51-8632-4dbd22a1add6_zpsb92ced5d.jpg

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Keksit purkissa

Parhaalla kaverilla oli synttärit viimme viikolla ja yritin keksiä jotain jännää lahjaksi. Oon blogeissa ja muualla törmännyt näihin melkeinvalmiit leivonnaiset- purkkeihin (kuiva -aineet valmiina, lisää vain muutama perus raaka-aine). ja ajattelin ittekkin kokeilla. Ja halusin tietää minkä makuisia keksejä tällä ohjeella tulee,  joten leivoin näitä myös itse. Suklaata laittaisin ehkä reilummin, joten purkkiin laitoinkin alkuperäisen ohjeen lisäksi vähän kaakaojauhoa ja marianne crushia kun sattuis kaapista löytymään.


 photo 93782cb7-8ae5-4a62-8f0d-a440ce7a8d65_zps647ef1fb.jpg
Purkki näyttää söpöltä, harmi vaan kun laitoin tummat aineet päälle ja vaaleat pohjalle enkä sekaisin.


Purkkipikkuleivät 1litran purkkiin

purkkiin:

3 1/2 dl jauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 1/2 dl kaurahiutaleita
1 1/2 dl rouhittuja ranskanpastilleja
1 dl tummaa suklaata rouheena
1/2 dl hasselpähkinärouhetta
1 1/2 dl fariinisokeria
1 1/2 dl sokeria
1 rkl kaakaojauhetta
hieman marianne crushia

Lisäksi:

110 g voita ( sulata)
2 munaa

 photo db88c623-08e5-40eb-8eb6-0e19742a743d_zps2c54cf08.jpg

1. Sekoita ainekset purkkiin tai jos et anna lahjaksi niin kulhoon.
2. Lisää voisula ja munat. Sekoita
3. Muotoile keksejä. itse sain aikaan noin 16.
4. Paista 200 asteessa n. 13 minuuttia.

 photo f5338105-8be1-4b38-a125-12bb18ba9721_zpsf99129e3.jpg

 photo 1309de41-abc9-4246-a20b-fab1d6563fe1_zps13288fbb.jpg